Presidentti Barack Obama (Kuva: Andrew Burton / Getty Images) Viime viikolla saatiin päätökseen presidentti Obaman kauden viimeiset vaalit, joihin ei liittynyt hänen korvaamista. Seitsemän vuoden toimikautensa ja yhtä monen vaalin jälkeen demokraattinen puolue on lyönyt pahemmin kuin republikaaninen puolue otti George W. Bushin.
Lähes kaikilla hallinnon tasoilla demokraatit ovat menettäneet enemmän paikkoja herra Obaman alaisuudessa kuin mikään muu Dwight Eisenhowerista peräisin oleva nykyaikainen presidentti. (Tämä sisältää John F.Kennedyn / Lyndon B.Johnsonsin ja Richard Nixonin / Gerald Fordin kaksi puheenjohtajuutta.)
Herra Obaman johdolla demokraatit ovat menettäneet 13 senaatin nettopaikaa, 69 parlamentin paikkaa, 11 kuvernöörikuntaa, huikeat 913 osavaltion lainsäätäjän paikkaa ja 30 osavaltion lainsäätäjäkamaria, analyysin mukaan Washington Postista.
Tämä tekee herra Obamasta senaattorin, parlamentin edustajainhuoneen ja osavaltion lainsäätäjän paikkojen suurimman menetyksen valvojana viimeisen seitsemän kahden kauden puheenjohtajuuden aikana, valtion lainsäätäjien kammioiden toiseksi suurin häviäjä (herra Nixon / herra Ford menetti 31 Obaman 30: lle) ja neljänneksi suurin hallitsijoiden häviäjä (sidottu Bill Clintoniin).
Kaikista republikaanien tuskallisista muistoista vuodelta 2006 toisen herra Bushin aikana, jolloin demokraatit saivat valtavia voittoja parlamentissa ja senaatissa, hänen tappionsa eivät tulleet läheskään herra Obaman. Mr. Bushin alaisuudessa republikaanit menettivät 9 senaatin nettopistettä, 42 parlamentin paikkaa, 7 kuvernöörikuntaa, 324 osavaltioiden lainsäätäjien paikkaa ja 13 osavaltion lainsäätäjien kamaria.
Ja tämä ei ole edes laskeva trendi. Herra Clinton pärjää huonommin kuin herra Bush kaikilla tasoilla senaatin paikkoja lukuun ottamatta (herra Clinton hävisi seitsemän herra Bushin 9: lle). Tämä ei tarkoita sitä, että seuraavalla presidentillä - demokraatilla tai republikaanilla - ei ehkä toimisi huonommin kuin herra Obama siltä osin kuin se menettää paikkoja valtiotasolla, mutta asiasta ei ole laskusuuntausta, kuten esimerkiksi sosiaalinen media ja 24- tunnin uutisjakso pommittaa amerikkalaisia negatiivisilla tiedoilla, presidentit kärsivät.
Vuoden 2015 vaalien jälkeen republikaanit hallitsevat nyt 30 valtion lainsäätäjää ja jakoivat kahdeksan uutta. Se hallitsee 60 prosenttia valtion lainsäätäjistä.
Jos jokainen valtio, jolla on koko republikaanien hallinto lainsäätäjässä, äänestää puolueen presidenttiehdokkaalle vuonna 2016, republikaanit puhaltavat yli presidentinvaalien varmistamiseen tarvittavat 270 äänivaltaa ja päättävät 317: llä. Vuonna 2016 republikaanit saisivat 337 ääntä.
Molemmat näistä skenaarioista (mutta varsinkin kuvernöörin) ovat selvästi epätodennäköisiä, mutta on silti mielenkiintoista ajatella. Ja se antaa selkeän kuvan siitä, kuinka paljon valtion valvontaa republikaanilla on tällä hetkellä maassa. Äänestäjät ovat lähteneet republikaanien joukkoon Obaman aikakaudella paitsi republikaanien korkean kiinnostuksen lisäksi myös demokraattien vähäisen kiinnostuksen ansiosta, joita kukaan muu kuin herra Obama ei ole innoittanut viimeisen seitsemän vuoden aikana.
New York Times toteaa, että osa kiinnostuksen puutteen syystä voi johtua a tulevien demokraattien puute kongressissa. Parlamentin kolmen parhaan demokraattisen johtajan keski-ikä on 75 vuotta, kun taas kolmen parhaan republikaanijohtajan keski-ikä on 48 vuotta.
Republikaanit ovat tehneet viime vuosina erinomaista työtä nuorten lahjakkuuksien edistämisessä. Talon uusi puhemies on 45-vuotias Paul Ryan, ja monet puolueen ylimmistä äänistä senaatissa ovat alle 50-vuotiaita (mukaan lukien Ted Cruz ja Marco Rubio, jotka kumpikin pyrkivät presidentiksi). Samaan aikaan demokraattien äänet ovat yli 60.
Molempien puolueiden sukupolvien välinen kuilu luo halkeaman, kun demokraatit yrittävät väittää olevansa tulevaisuuden puolue, vaikka heidän tähtensä olisivatkin menneisyyttä. Tässä tilanteessa olevat republikaanit voivat saada jalansijaa esittelemällä puolueiden edustajia, jotka sopivat paremmin amerikkalaisten nykypäivään.
Republikaaneilla on taipumus toimia paremmin vuoden ulkopuolella pidettävissä vaaleissa kuin presidentinvaaleissa, ja Hillary Clintonin rahaa, valtaa, yhteyksiä, nimentunnistusta ja tiedotusvälineiden suosiota vastaan republikaanit kohtaavat ylämäkeen taistelun presidenttikunnan puolesta. Clinton ei silti ole inspiroiva hahmo edes potentiaalisena ensimmäisenä naispuolisena presidenttinä, sellaisena kuin herra Obama oli vuonna 2008. Naisäänestäjät eivät tue Clintonia samalla tavalla kuin afrikkalaisamerikkalaiset äänestäjät tukivat herra Obamaa.
Vielä on nähtävissä, kuinka republikaanien valtiovoitot vaikuttavat maisemaan vuonna 2016, mutta ne voivat olla osoitus siitä, että Clinton ei välttämättä ole niin väistämätöntä kuin republikaanit pelkäävät.
Bernie Sandersilla on uusi kampanjamainos
